Ultimate on liitokiekolla eli frisbeellä pelattava vauhdikas joukkuelaji, jossa pisteitä tehdään ottamalla kiekko kiinni pelikentän päädyissä sijaitsevilla maalialueilla. Kiekko kädessä ei saa liikkua, eikä fyysinen kontakti toisiin pelaajiin ole sallittu. Itse pelaamisen lisäksi lajissa on tärkeää reiluus ja iloinen yhdessä tekeminen.
Tamperelainen ultimateseura UFO järjestää 3.–6.-luokkalaisten ultimatekerhon 7.9. alkaen Vuoreksen koulukeskuksen palloilusalissa torstaisin klo 16–17. Mukaan tarvitsee vain sisäliikuntaan sopivat vaatteet sekä juomapullon. Sisäpelikengät ovat suositeltavat, mutteivat pakolliset. Muut pelivälineet löytyvät paikanpäältä.
Kerhoa saa tulla testaamaan ilmaiseksi ja mikäli haluaa jatkaa, kerho maksaa 50 euroa koko syyslukukaudelta sisältäen seuran jäsenyyden huhtikuun loppuun saakka. Lisäksi halutessaan voi ostaa oman kiekon (12e). Huomioithan, että hinta ei sisällä vakuutusta.
Kaikki ovat tervetulleita harjoituksiin taitotasosta riippumatta ja mukaan voi liittyä missä vaiheessa tahansa syksyä.
Ilmoittautumiset ja lisätiedot:
Seija Suoranta p. 040 7726146