2018-19 Tour 1, UFOn joukkueiden turnausraportteja

15.-16.12. ympäri Suomea pelasi UFOn alaisia joukkueita peräti kuusi kappaletta.   UFO (Avoin SM-sarja)     “UFO Miehet lähtivät talven ensimmäiselle tourille korjaamaan viime vuoden virhettä, jonka seurauksena jäätiin mitalipelien ulkopuolelle.   Ensimmäinen päivä alkoi lupaavasti, kaksi vahvaa peliä, joissa kaatuivat JSW (15-9) ja Otso 2 (15-5). Joukkueen hyökkääminen oli tehokasta, ja montaa kertaa ei kiekkoa enää pois annettu kun se vastustajalta saatiin. Lauantain kolmanteen peliin joutui UFO lähtemään vajaalla…

Pirkanmaalle menestystä ulkokaudella 2018

Kesäkausi 2018 päätettiin SM-finaalipäivään Brahen kentällä Helsingissä. Tätä ennen kautensa lopetti UFOn avoimen joukkue tullen sarjassa seitsemännelle sijalle. Finaalipäivässä UFOn naisten joukkue pelasi pronssimitaleista Vaasan Saintsia vastaan ja tamperelaisten ja Lempäälän Kisan yhteisprojekti PirU (Pirkanmaa United) haastoi avoimen sarjan kärkikamppailussa jo seitsemättä peräkkäistä ulkokauden SM-kultaa havittelevan Espoon Otson.   Tamperelaisittain finaalipäivä oli menestys, sillä sekä UFOn naiset että PirU ottivat voitot kotiin ja ansaitsivat pronssiset ja kultaiset mitalit.    

Tour2 ei tuonut miehille menestystä

Tour2 ei mennyt millään sarjatasolla täysin putkeen. Alla pienet raportit, miten joukkueilla meni eri puolilla Suomea.   A-Sarja – UFO   Ufon A-sarjan joukkue pelasi toisella tourilla Espoon Esport Areenalla. Aamun ensimmäisessä pelissä vastaan asettui Espoosta tuleva Otso2. Loukkaantumisen takia peliin lähdettiin kuuden miehen rosterilla. Pelin aikana Ufon hyökkäyksen peli-ilo oli jäänyt nukkumaan, mikä teki pelaamisesta vaikeaa. Pitkä peli päättyi lopulta universal-pisteessä Otso2:lle pistein 13-14. Pelillisesti jäi joukkueelle paljon parannettavaa….

Moron urheilullista: UFO lähtee taistelemaan pronssista Viimaa vastaan

Ennen viimeistä SM-sarjan osaturnausta tamperelaisen UFO:n naiset olivat sarjatilanteessa kolmansina ja pronssiottelupaikka oli käytännössä varmistettu. Finaalipaikkaankin oli vielä mahdollisuus nappaamalla osaturnauksen voitto.   Ulkokauden viimeinen osaturnaus pidettiin Jyväskylässä Huhtasuon liikuntapuistossa hyvissä puitteissa. Pelisysteeminä oli Round Robin, minkä jälkeen pelattiin sijoitusottelut.   Lauantain ensimmäisessä ottelussa UFO kohtasi espoolaisen Viiman ja peli eteni tasaisesti puoliajalle asti. Tauolle mentiin UFO:n johtaessa 7–6. Toisella puoliskolla tamperelaiset laittoivat uuden vaihteen silmään ja karkasivat muutaman pisteen…

Alkeiskurssi alkaa 4.10.2017!

Nyt on oiva tilaisuus päästä kokeilemaan ultimatea asiantuntevassa opastuksessa, sillä kolmen kerran alkeiskurssi starttaa keskiviikkona 4.10.2017 klo 18.30 Sammon keskuslukiolla. Nappaa kainaloon sisäpelikengät ja juomapullo ja tule nauttimaan upeasta lajista! Hinnalla ei ole hommaa pilattu, sillä kurssi maksaa kokonaisuudessaa 10 €. Kurssille ovat tervetulleita sekä naiset että miehet. Mikäli sattuu ultimatekärpänen puraisemaan, niin treenit jatkuvat seuran harjoitusvuoroilla. Alla kurssin tiedot pähkinänkuoressa:     Harjoitukset:   Ke 04.10.2017 18:30 – 20:00…